Kaffekask eli plörö, pontikka ja paloviina

Paloviinapullo ja paremmat kupit on nostettu
pöytään, kahvipannu vielä porisee liedellä.
Kohta on kaffekaskin aika.






Plörö on lämmin juoma joka sekoitetaan kahvista ja väkevästä viinasta. Ruotsinkielisellä pohjanmaalla tätä juomaa kutsutaan kaffekaskiksi. Tähän olenkin kerännyt tietoa nimenomaan Vaasanseudun rantaruotsalaisten näkemyksestä ja suhtautumisesta mieluisaan kahvijuomaan.
Kuten niin monella tavallamme on kaffekaskillakin juurensa Ruotsissa, lännessä on tämän mainion juoman synty, sieltä aikojen saatossa yli Pohjanlahden meille kulkeutunut. Maistuu se myös myös tosikkomaisuuteen taipuvaisten norjalaistenkin suissa juhlan hetkinä.

Kaffekask on maistunut myös
sotaoloissa, hermoja kovissa
paikoissa laukaissut

Kaffekask sekoitetaan perinteisesti niin että kahvikupin pohjalle laitetaan kuparinen kolikko ja päälle kaadetaan kahvia niin paljon että kolikko ei enää erotu. Sitten kaadetaan kirkasta, väkevää viinaa sen verran että kolikko taas tulee näkyviin.

Alkoholina on yleisimmin käytetty paloviinaa. Alkon tuotevalikoimasta lähinnä Pöytäviinaa tai Koskenkorvaa mutta myös pontikka (mussa) on ollut erittäin suosittua kaffekaskin vauhdittajana.
Paremmissa piireissä käytetään alkoholina myös konjakkia mutta silloin on seossuhde hoidettava korvakuulolta konjakin tummuuden vuoksi ei kolikkotestiä voida käyttää.

Pari esimerkkiä paremman väen
kaffekask katauksesta

Oikeoppinen kask tehdään porokahviin. Suurta ymmärtämömyyttä ja tapojen höltymistä osoittaa hän ken pikakahvista juoman laittaa. Löytyypä vielä nykyäänkin sivukylillä saaristossa isäntiä jotka perinteitä kunnioittaen ostavat kahvin papuina ja puuliedellä rännälillä itse paahtavat.

Pula-aikoina kahviin jouduttiin lisäämään sikuria, varsinkin pontikkapohjaiseen plörön  kanssa tämä kirpeän karvas lisuke muodosti monen mielestä nautittavan ja mielenkiintoisen harmonian.

Kieltolain vallitessa käytettiin alkoholina yleisesti pirtua. Juoman vahvuudesta johtuen oli silloin tapana nauttia vain yksi kupillinen kerralla.

Kaffekaskia voidaan luonnehtia ystävyyden ja hyvänolon juomaksi. Sitä ei ikinä nautita lohduksi suruun tai alakuloon. Juomaan suhtaudutaan hartaudella, keskinäinen luottamus ja yhteisöllisyyden lämpö leimaa kahvitteluhetkeä, suuhun ja sieluun jää lämmin olo.

Pontikkapohjaisessa kaffekaskissa voidaan kuvitella asustavan ikäänkuin tulen ja veden liitoumaa. Kahvipensas kasvattanut papunsa eteläisten maiden paahtavan auringon alla, väkevässä ja  tuliperäisessä maassa. Monenkirjavat eksoottiset linnut ovat kahvipensaiden oksiston suojissa kiihkeitä latinoviritteisiä laulujansa laulananeet.
Pontikka taas saanut usein alkunsa synkässä, raaassa korvessa, kuusien ja katajapensaiden ikivarjossa. Usein sitä tiputettu  hyisen, pohjattoman kaltion äärellä. Eikä tietoakaan monenkirjavien lintusten iloisesta sirkutuksesta. Satunainen ylilentoa suorittanut sysimusta korpi ehkä korahtanut karheasti tervehdykseksi salamyhkäiselle keittäjäle.

Kafferkaskia ei sekoiteta juopottelu eikä humaltumistarkoituksella eikä yksin ollessa.
Tyypillinen kaffekaskin paikka on kun hyvä ystävä tai naapuri on tehnyt jonkun pienen palveluksen, esimerkiksi mullannut hevosellaan perunamaan tai avustanut sikalahdissa kumauttamala porsaspoloa kirveen hamaralla päähän. Rahapalkkaahan tällaisista pikku askareista ei ole maksettu mutta hyvä tapa osoittaa kiitollisuuttaan on pyytää naapuri keittiön pöydän ääreen nauttimaan kaffekaskin.


Kuvassa näkymä Alf Backin  keittiöstä. Näiden Hildur emäntänsä rakkaudella kasvattamien pelakuitten sulostuttaman keittiön pöydän ääressä on nautittu monet kaffekaskit. Hildur ja Alf olivat tunnettuja vieraanvaraisuudestaan ja empaattisuudestaan.

Jo Backas Alfin ja Hildurinsa talon julkisivu kertoo
että täällä asuu ystävällisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä

Tulkoon mainituksi myös Maksamaalaisen metsurin Örjan Skogin omintakeinen kaffekask mieltymys. Savotoilla kulkiessaan kuljetti Skogs Örjan repussaan pontikapulloa joka oli suljettu pihkatapilla.
Otti pontikka itseensä pihkasta kipakkaa makua repussa hölskyessään Örjanin astellessa savottapoluillaan. Naapurit vähän moitiskelivat metsäistä aromia Örjanin kaffekaskeissa, eivät toki kuitenkaan ylenkatsoneet, joivat ja vähän irvistelivät.

Skogs Örjan matkalla savotalleen

Kumiteräsaapas on pontikankeittäjän
perinteinen jalkine.

Kuriositeettina takavuosilta kuva edistyneemmstä laihialaisesta pontikankeitto apparaatista. Ymmärettävistä syistä ja synnynnäistä kainouttaan keittäjä ja laitteen kehittäjä, seppä M ei halunnut kasvojaan kuvaan.
Laite oli hevosvetoinen, pyörillä varustettu ja siten helppo siirrellä.
Aina Pedersören ja Maalahden sivukyliltä asti käytiin ostamassa Laihian sepän pontikkaa, oli hinnaltaan edullista ja makukoostumukseltaan oivallista juuri kaffekaskin ryydittäjäksi.